Ville Laine

Olen Ylöjärven Metsäkylässä asustava 31-vuotias lähihoitaja mutta tällä hetkellä opiskelen työn ohessa sairaanhoitajaksi. Samalla jääkaapilla käyvät rakkaat vaimoni ja kaksi kouluikäistä lastamme.

Lähdin sosialidemokraattien mukaan vaalikeväänä 2017. Tuolloin ilmoittaudun ensimmäistä kertaa kuntavaaliehdokkaaksi Ylöjärvellä. Olen aina ollut kiinnostunut yhteisistä asioista ja tuolloin minusta tuntui, että kuntapäättäjiemme joukossa oli liian vähän nuoria ja niin sanotusti pehmeitä arvoja kunnioittavia päätöksentekijöitä.

En tullut kuitenkaan valituksi valtuustoon mutta pääsin vaikuttamaan ensin varajäsenenä useammassa lautakunnassa sekä myöhemmin vielä varsinaisena jäsenenä vapaa-aikalautakunnassa.

Tervetuloa mukaan seuraamaan sivustoani. Toivon, että voin omalta osaltani herättää teissä mielenkiintoa yhteisiä asioita kohtaan.

Perhesuhteet: Naimisissa vuodesta 2009. Lapset syntyneet vuosina 2011 ja 2014.

Koulutus: Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja 2010 SASKY. Tällä hetkellä opiskelen sairaanhoitajaksi TAMK:ssa, arvioitu valmistuminen 12/2021

Työ: Toiminut lähihoitajana useilla työantajilla mm. Tampereen kaupunki, Ylöjärven kaupunki ja PSHP. Opiskeluaikana useita työrooleja mm. siivooja, myyjä ja veturin pesijä.

Sotilasarvo: Kersantti, asevelvollisuus suoritettu Niinisalon varuskunnassa.

Harrastukset: Retkeily on lähellä sydäntäni.