Talouden tasapainotus – Verojen kiristämistä vai palveluista leikkaamista?

Monessa vaalikoneessa on esitetty samankaltainen kysymys: “Kannatatko mieluummin verojen kiristämistä vai palveluista leikkaamista talouden tasapainottamiseksi?” Tämä onkin tärkeä kysymys, sillä sopeutustoimia joudutaan tekemään jokaisella valtuustokaudella ehkä useampiakin kertoja.

Ylöjärvelle tilanne on talouden suhteen melko hyvä, investointeja pystytään tekemään, palvelurakennetta laajentamaan ja verotkin ovat suhteellisen matalalla. Kaikkia palveluita ei kuitenkaan pystytä tarjoamaan, vaan taloutta piti tämänkin vuoden talousarviossa tasapainottaa noin 1,5 miljoonalla eurolla. Osa tasapainotustoimista olivat järkeviä ennaltaehkäiseviä toimia, joilla pyritään säästämään rahaa muista palveluista. Tällainen palvelu on esimerkiksi nuorten intensiiviyksikön avulla saatava säästö erikoissairaanhoidon nuorisopsykiatrian kuluissa.

Osa tasapainotustoimista taas ovat kyseenalaisia: henkilöstön tulospalkkausjärjestelmästä luovutaan kolmeksi vuodeksi sekä 10% vähennys tarvikkeisiin ja tavaroihin koulutuksessa ja varhaiskasvatuksessa.

Mielestäni me ylöjärveläiset ansaitsemme palvelumme. Ansaitsemme työstämme kunnon palkkion ja ansaitsemme koulutukseen riittävät välineet ja tarvikkeet. Ansaitsemme sen, että voimme työskennellä ja opiskella tehokkaasti kunnollisilla välineillä. Erityisesti koulutuksesta leikkaaminen on lyhytnäköistä puuhaa. Onneksi tänä vuonna ei leikattu yhtä paljoa, kuin aikaisempina vuosina.

Kun joku kysyy minulta, valitsenko verojen korotuksen vai palveluista leikkaamisen, kannatan verojen korotusta. Sillä mitä saamme aikaan puutteellisilla palveluilla? Onko oikein, että verot pidetään keinotekoisesti matalalla ja ihmiset ostavat tarvitsemiaan palveluita lompakon paksuuden mukaan? Vai pitäisikö meidän rahoittaa nämä kaikkien tarvitsevat laadukkaat palvelut sittenkin progressiivisen verotuksen avulla, jotta voisimme kaikki olla yhdenvertaisessa asemassa palveluiden suhteen?

Muistetaan kuitenkin, että voimme säästää merkittäviä summia myös ennaltaehkäisevällä työllä. Kun satsaamme siihen, ei meidän tarvitse miettiä talouden tasapainotuskeinoja.

Kommentit

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *